John Green: Kaikki viimeiset sanat

kaikki viimeiset sanat“Lähden etsimään suurta Ehkää” – François Rabelais

Joskus hyvin harvoin, jos ollenkaan, olen itkenyt kirjan tarinan aikana, mutta Kaikki viimeiset sanat sai minut niin totaalisesti itseensä, että sen tein. Ja vieläpä kaksi kertaa. Kun luin kirjaa, en edes tajunnut miten syvästi se vaikutti. Kirja oli täynnä viisauksia ja ajatuksia suurista ja perimmäisistä kysymyksistä, kuitenkaan tekemättä sitä pohtivan hartaaksi, tai yleisesti nähden tylsäksi. Viisaudet tulivat ilmi kirjan henkilöiden keskusteluissa metsässä sijaitsevalla salaisella tupakkapaikalla, ladossa, jossa vietettiin yö juoden vaaleanpunaista viiniä, itkunkyynelien välissä pimeinä öinä parhaan ystävän kanssa ja viimeisinä sanoina, joita kukaan ei koskaan saanut tietää.

Kirja on jaettu kahteen osaan. Ennen ja Jälkeen. Juoni on kiehtovan ihastuttava. Päähenkilö, eli Miles Halter on täysin tavallinen poika, jolla ei ole kuin ehkä yksi tai kaksi ihmistä, jotka edes muistavat hänet, vanhempiensa lisäksi. Miles on silti suhteellisen tyytyväinen elämäänsä. Milesin elämä kuitenkin mullistuu täysin kun hänet lähetetään (omasta tahdostaan) sisäoppilaitokseen Culver Creekiin, isänsä entiseen opinahjoon. Miles ei odota suuria, mutta kun hän tutustuu kämppäkaveriinsa Chippiin eli Everstiin, muuttuu käsitys täysin. Eversti on 150-senttinen tuittupää, joka nimeää Milesin heti kättelyssä Lylleröksi, sillä Miles on tosiasiassa langanlaiha. (“Ironista”, sanoo Eversti) Seuraavaksi Miles esitellään Alaskalle. Heti kun Miles näkee tämän erikoisesti nimetyn tytön, ei tämä muuta näekään. Alaska, joka on Milesin maailman kaunein tyttö, pistää Milesin pään pyörälle. Alaska on impulsiivinen, kaunis, eläväinen ja elämästä nauttiva hyvin keskeinen henkilö, joka Everstin ja Takumin (japanilaisen pojan) kanssa opettaa Milesin koulun tavoille.

Mutta kuten John Greenin kirjat yleensäkin, eivät ne voi olla pelkästään täynnä hyvää ja kaunista, vaan vastapainoksi on saatava joko jotain traagista tai musertavaa. Ja siksi voisi melkein sanoa, että jälkeen osio oli kuin dekkarista, jossa palaset alkavat loksahdella pikkuhiljaa paikalleen.

Suosittelisin kirjaa kenelle tahansa, joka nauttii kauniista kielestä, syvistä ajatuksista ja nuorisohuumorista. Silti ikähaarukkani olisi yläasteikäisistä ylöspäin. Kirja oli ehdottomasti yksi parhaista lukemistani kirjoista ja olisi mahtavaa jakaa lukukokemus muidenkin kanssa.

– Jenni

Hae / varaa kirja: John Green: Kaikki viimeiset sanat