Ally Condie: Tarkoitettu-sarja

TarkoitettuAlly Condielta ilmestynyt futuristinen trilogia valloitti sydämeni pari vuotta aiemmin. Tuolloin kirjasarjasta oli ilmestynyt vasta kaksi ensimmäistä osaa, Tarkoitettu ja Rajalla. Rajalla oli uunituore suomennos, joten sekin kirja lähti heittämällä mukaani. Sain vasta tänä syksynä mahdollisuuden lukea sarjan viimeisen eli kolmannen osan, Perillä. Kirjasarja oli totaalisen valloittava. Se kertoi siitä, mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan, mikä antaakin kiehtovan näyn siitä millainen tulevaisuus saattaa olla. Voisin jopa verrata trilogiaa Nälkäpeli-trilogian kauniiksi siskoksi. Nälkäpelissä tulevaisuus kuvataan julmana ja karuna jossa vahvat ja kapinalliset selviävät, kun taas Tarkoitettu-trilogiassa tulevaisuus on varma, ohjeistettu, ennalta säädelty. Silti sarjoja yhdistää hyvin monet tekijät, kuten hirmuhallitus, joka tosiaan ohjaa ja päättää kaikesta ja sen lisäksi hyvän yhteiskunnan ulkopuoliset, kuten Tarkoitettu-sarjassa ns. vialliset ihmiset ja Nälkäpelissä pääkaupungin ulkopuolella elävät. Sarjojen yhteinen ajatus voisi olla “Kapinallinen päähenkilö”.

Tarkoitettu-sarjassa päähenkilö on 17-vuotias Cassy, joka on yksi täysin muista poikkeamaton yhteiskunnan rakennuspalikka, joka elää elämäänsä vanhempiensa ja veljensä kanssa. Cassy ei tiedä mitään yhteiskunnan ulkopuolisesta elämästä, sillä kuten kaikille on kerrottu, sitä ei ole. Yhteiskunta pitää tiukasti ihmisiä ohjissaan: määräävät mitä ihmiset syövät, miten paljon liikuntaa he saavat, miten he nukkuvat, ja kirjasarjan kannalta tärkeintä; kuka on kenenkin tuleva puoliso. Kun henkilö täyttää 17, valitaan hänelle, ja suurelle joukolle samalla, kumppani julkisessa tilaisuudessa. Puoliso määritetään tämän yhteensopivuuden perusteella, ei tunteiden, kokemuksien tai vaikka yhteisen lapsuuden kautta. Yleensä puoliso on entuudestaan täysin tuntematon, jopa eri kaupungista, mutta Cassyn kohdalla tämä ei toteudu, vaan hän näkeekin valintanäytöllä parhaan ystävänsä Xanderin. Mikäs siinä siis? Paras ystävä valittu kumppaniksi ja elämää olisi helppo jatkaa siitä mihin jäätiin.

Elämä olisikin täydellistä mutta kun Cassy pääsee kotiin ja alkaa tutkia tälle annettua mikrokorttia, jolla on Xanderin tiedot, ilmestyy hänen kortilleen toisen tutun pojan tiedot. Kyn, jonka Cassy muistaa lapsuudestaan. Tämä tapahtuma saa Cassyn kyseenalaistamaan yhteiskunnan ensimmäistä kertaa elämässään. Voiko yhteiskunta edes olla väärässä? Tämän seurauksena Cassy lähtee ennenkokemattomalle matkalle yhteiskunnan ulkopuolelle. Ikään kuin lainsuojattomana. Rajalla-kirja kertoo Cassyn ja tämän seurueen matkasta sinne minne yhteiskunnan elektroniset silmät eivät yllä. Sinne mistä Cassy uskoo löytävänsä totuuden ja oikean elämänkumppaninsa. Matkalle mukaan lähtee Ky, joka matkan aikana tulee aina vain läheisemmäksi ja läheisemmäksi Cassylle. Cassy tajuaa liian myöhään ettei voi saada kumpaakin, Xanderia ja Kyta. Kirjasta kirjaan seuraa tukahdutettu tuska vaikeasta valinnasta parhaan ystävän ja seikkailukumppanin välillä. Voivatko kaikki voittaa ja yhteiskunta tuhoutua? Siitä kertoo viimeinen kirja. Suosittelen trilogiaa kaikille, jotka haluavat saada lukukokemuksessa kaunista kieltä, rakkautta, symboliikkaa, kapinallisuutta ja seikkailuja kyllikseen.

– Jenni

Hae / varaa kirja: Ally Condie: Tarkoitettu-sarja